Kalastusmenetelmät

Tule yksin, kaksin tai kaveriporukalla! Ongintaa ja heittokalastusta, rannalta ja veneestä. Pilkintää, pyydyskalastusta.

Pintaonginta

Pintaonginta on helpoin tapa aloittaa kalastusharrastus ja myös helpoin keino saada vapavälinein saalista. Onginta on Suomessa jokamiehen oikeus: se vaadi kalastusluvan eli kalastonhoitomaksun maksamista keneltäkään ellei sitä erikseen jossain kalastuskohteessa vaadita. Onkimaan pystyy melkein mistä vaan eikä ongintavälineistö ole kallis. Opastan sinut onkimaan oikein kohti parempia kalansaaliita.

Särkikalat (mm. särki, lahna, pasuri, säyne, sorva, salakka) ovat ahvenen ohella yleisimpiä pintaonginnan saaliskaloja. Särkikaloja on helppo houkutella paikalle mäskäämällä (=ruokkimalla) ongintapaikkaa etukäteen ja onginnan aikana. Myös tämän mäskäämisen taidon opetan sinulle. Särkikaloja pidetään valitettavasti yleisesti roskakaloina, mutta niistä saa valmistettua erinomaisen hyvää ruokaa.

Isokokoiset suutarit, säyneet, ruutanat, karpit ja lahnat tarjoavat voimakkaan vastuksen onkivavan päässä ja ennätyskalasi saattaa odottaa onkivavan ja siiman päässä. Näiden kalojen saaminen vaatii monesti myös mäskäämistä. Vien sinut hyville onkipaikoille, joissa saatat päästä mittaamaan kalastajan taitojasi kovan taistelijan kanssa.

Ongintaan kuuluu osata käsitellä onkivapaa ja muuta onkivälineistöä oikein ja turvallisesti, painottaa koho oikein, laittaa syötti koukkuun, säätää kohon paikkaa siimassa oikeaan ongintasyvyyteen pääsemiseksi, irroittaa kala koukusta, saaliin asiallinen ja kunnioittava kohtelu, ruoaksi otettavien kalojen perkaaminen. Kaiken tämän opetan sinulle onkiretkillämme.

Välineistö

Pintaonkivapoja on tarjolla monenlaista: lyhyestä pitkään, halvasta kalliiseen, lasikuitua ja hiilikuitua. Pienten kalojen ongintaan onkivavaksi riittää mainiosti 3-4 metrin edullinen lasikuituvapa. Jos tavoitellaan isompaa onkikalaa tai herkempää ongintatuntumaa, niin onkivapaan kannattaa satsata jo hieman enemmän.

Siiman, kohon ja koukun täytyy myös olla ongittavan kalan koon mukaan. Myös syötti on valittava ja osattava asettaa oikein aina kohdekalalajin mukaan. Ongintaretkilläni neuvon sinulle nämä niksit kädestä pitäen.

Tekstiä tähän ja muita kalastusmuotoja tulossa pian lisää!